#rings-of-power #kirjoittaminen #luovuus

Mitä vikaa on Rings of Powerissa?

Erik Kain kirjoittaa Forbesin tekstissään ansiokkaasti Rings of Power -kritiikistä ja kritiikkiä. En kirjoita koko tekstiä tähän uudelleen, mutta Kain nimeää seuraavat ongelmat:

Näistä lähes kaikki ovat ongelmia. Ainoa, jota en pidä ongelmana, on hahmoryhmien rodullinen monimuotoisuus, edes sen sekavuus. Sarjan aikana kansat ovat olleet tekemisissä keskenään, enkä pidä mahdottomana, että sitä olisi tapahtunut aiemminkin. (Easter eggeistä yleensä pidän, mutta Rings of Powerissa ne eivät ole herättäneet tunteita.)

Mutta mikä on minulle se suurin ongelma? Kain ei sitä omassa tekstissään mainitse. Sietäisin muokatut aikajanat, sietäisin mysteerit, sietäisin easter eggit, sietäisin muokatun Galadrielin, sietäisin hymähdyttävän hassut tapahtumat, sietäisin hahmoryhmien moton ja tekojen epäloogisuuden, sietäisin plot holet, jos tämä asia olisi kunnossa.

Nimittäin jos hahmot merkitsisivät minulle jotakin.

Päähenkilö mittaamisen lähtökohtana

Miten tiedät, kenestä tai mistä sinun pitää elokuvassa, sarjassa tai kirjassa välittää? Kuka on tärkeä? Kenen teot ja ajatukset kannattaa painaa mieleen? Millä voi olla seuraamuksia?

Se tiedetään päähenkilö(ide)n tekojen ja havaintojen kautta. Tšehovin ase: jos jotakin esitellään, sitä tullaan vielä käyttämään. Mutta mitä esitellään ja missä kohtaa? Millä intensiteetillä? Millä syklillä?

Jos Draculan Jonathan Harker olisi usean luvun ajan intensiivisesti tekemisissä romanialaismummojen kanssa, me jäisimme sellaiseen uskoon, että heillä on juonen kannalta merkitystä.

Jos Harry Potter pohtisi Tylypahkassa ollessaan, mitä Ison-Britannian (silloinen) pääministeri John Major tekee Neuvostoliiton hajoamisen myötä, me ajattelisimme sillä olevan jotakin merkitystä.

Jos Jim Matthews Fromin kylään päädyttyään tapaisi jokaisen ja näkisimme, kuinka hän kättelee joka ikistä, menisimme nimien kanssa sekaisin.

Jos Lostin Sawyerin joka ikinen kohtaaminen selviytyjien kanssa näytettäisiin, meillä olisi melko pian yli 40 hahmoa, jotka tunnemme ja tiedämme jotenkuten, mutta joista emme välitä.

Kaikissa kolmessa esimerkissä toisia hahmoja nimetään ja esitellään tietyin kriteerein. Jonathan Harkerille krusifiksin antavaa henkilöä ei esitellä seikkaperäisesti. Jästipolitiikkaa sivuttiin Pottereissa oikeastaan vain, kun kerrottiin, miten jästipääministeri ja magiapääministeri ovat tekemisissä. Fromissa Jim tapaa hahmoja sitä mukaa, kun heistä tulee juonen kannalta tärkeitä. Lostissa Nikki ja Paulo esiteltiin vasta kolmannen kauden puolessavälissä tarkemmin.

Rings of Powerissa kohtaamme hahmoryhmän toisensa perään, ja hahmojen kontaktit toisiinsa ja seuraamukset maailman kannalta jäävät vähäisiksi tai olemattomiksi. Meillä ei ole yhtä luotettavaa lähtökohtaa sen mittaamiselle, mikä tässä maailmassa on tärkeää. Psykologinen etäisyys säilyy – ihmisaivojen on hankala käsitellä tällaista monimutkaisuutta.

Ihminen tahtoo tuntea jotakin hahmojen tekoja seuratessaan. Jos hahmosoppa on monimutkainen eivätkä hahmojen teot vaikuta toisiin hahmoryhmiin tai maailmaan, mitä pitäisi muka tuntea?

Maailmanloppu ei pelota

Maailmanloppu on uhkana abstrakti. Sitä on hankala käsittää. Ja ennen kaikkea: siihen on hankala samaistua.

Tarussa sormusten herrasta uhkana on, että Sam ei pääse kotiinsa Ruusa Töllin luo. (Ja maailmanloppu.)

Draculassa uhkana on, että Harker ei pääse kotiinsa Minansa luo. (Ja vampyyridiktatuuri.)

Pottereissa uhkana on, että Harry joutuu palaamaan Likusteritielle. (Ja Voldemortin ideoima kansanmurha.)

Fromissa uhkana on, että hahmot eivät pääse koteihinsa. (Maailmanloppu? Kuka tietää!)

Lostissa uhkana on, että hahmot eivät pääse koteihinsa. (Myös maailmanloppu on uhkana!)

Uhkia näissä on muitakin, mutta nämä mainitsemani ovat helppoja samaistua. On helpompi käsittää, miten hirveää olisi olla lento-onnettomuuden jälkeen jumissa saarella kuin käsittää mahdollinen maailmanloppu.

Hahmot jäävät etäisiksi – me emme tiedä, mikä maailmanlopun lisäksi hahmojen elämässä on uhkana. Tai ehkä tiedämme, mutta emme muista, koska hahmoja on (minun mielestäni) aivan liian monia.

Hahmosopassa hahmo etsii toista

Rings of Powerissa esitellään nopealla tahdilla useita hahmoryhmiä. Minkään ryhmän dynamiikkaan ei ehditä sukeltaa kunnolla ennen kuin jo loikataan seuraavaan. Ja sillä seuraavalla ryhmällä ei ole mitään kontaktia aiemmin esiteltyyn ryhmään. Sitten seuraava, jolla ei ole minkäänlaista kontaktia kumpaankaan aiemmin esiteltyyn ryhmään.

Mistä pitäisi välittää? Kenestä pitäisi välittää?

Kaikista?

Valitettavasti ihmisaivot ovat rajalliset.

Lostissa tapaamme ensin Jackin, joka välittömästi onnettomuuden jälkeen alkaa auttaa toisia. Kohtaamme muita hahmoja sitä mukaa, kun Jack auttaa heitä tai heidän kanssaan muita. Juonet alkavat kasvaa tästä.

Me emme perehdy Ana Lucian porukkaan, Benin porukkaan tai bunkkerista löytyvään ennen kuin välitämme ”pääporukan” hahmoista. Enkä tarkoita Jackin porukassa kaikkia, vaan niitä, jotka on esitelty tarkemmin. Muut ovat statisteja – kunnes eivät enää olekaan.

Rings of Powerissa on useita ryhmiä useiden statistien kanssa. Kaaos.

Oppitunti tarinankerronnassa

Rings of Power on ollut minulle oppitunti tarinankerronnassa, ja siksi olen jatkanut sen katsomista. Jatkanen vastakin.

Päähenkilön (tai muutaman) merkitys siinä, kenestä välitetään, on hyvin tärkeä asia.

Emme välitä Lostissa Nikkistä ja Paulosta ennen kuin he työntävät itsensä päähenkilöiden tekoihin ja juoneen mukaan.

Rings of Powerissa selkeää päähenkilöä, jonka pohjalta mitata kaikkea tapahtuvaa, ei ole.

Luonnollisesti: sarjassa kenties hamassa tulevaisuudessa nämä nyt punotut juonet kohtaavat vähä vähältä.

Juuri nyt sarja ei kuitenkaan saa minua tuntemaan mitään muuta kuin vienoa uteliaisuutta ja tukalaa ärsyyntymistä.